Vetohiihto

Vetohiihto, koirahiihto, valjakkohiihto. Kaikki nämä termit kuvaavat periaatteessa samaa asiaa, vauhdikasta talviurheilulajia, jossa liikuntaa saavat niin koira kuin hiihtäjäkin. Aiemmin SPKL:n koemuotona lajista käytettiin nimitystä vetohiihto, nykyisin laji tunnetaan usein valjakkohiihtona, mikä kuvaakin paremmin toimintaa: etenemistä valjakkona, koira edellä juosten, hiihtäjä vapaalla hiihtotavalla perässä seuraten, joustavan narun yhdistäessä koiran ja ohjaajan.  

Virallisesti valjakkohiihdolla tarkoitetaan nykyisin pulkan kanssa tapahtuvaa hiihtoa ja koirahiihdolla ns. naruluokkia, joissa koira vetää hiihtäjää joustavassa narussa. Nykyään pulkkaluokkia on vain Suomen Valjakkourheiluliitto VUL:n kilpailuissa.

Varusteet

Harrastuksessa alkuun pääsemiseksi tarvittavat välineet ovat samat, mitkä riittävät myös osallistumiseen naruluokkiin. Kunnolliset, vapaaseen hiihtotyyliin tarkoitetut hiihtovarusteet ohjaajalle, kuten myös tukeva, selästä riittävän leveä vetovyö. Vyön tukevuus ja selkäosan leveys on ehdottoman tärkeää tasaamaan koiran aiheuttamaa vetoa. Vyössä on oltava myös ylhäältä avonainen koukku tai pikalukko vetonarua varten, koska turvallisuussyistä narun tulee olla nopeasti irrotettavissa tarvittaessa.

Vetonarun eli liinan tulee koostua vähintään osittain joustavasta kumipohjaisesta osasta, joka tasaa varsinkin lähtökiihdytyksien nykäyksiä niin koiran kuin ohjaajankin suuntaan. Liinassa voi olla myös joustamaton osa, mutta se ei ole pakollinen, toisin kuin jousto-osa. Kilpailuissa liinan pituus on määritelty tarkemmin, täyteen venytettynä 3-4 metriä. Ihmisen päässä liinassa ei saa olla lukkoa.  
⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠
Koiralla tulee olla valjakkohiihtoon sopivat valjaat, treenivaljaina ja naruluokissa käytössä ovat lähinna ns. huskyvaljaat. Valjaiden sovittamiseen kannattaa myös kiinnittää huomiota, jotta ne tukevat koiran vetotyöskentelyä oikein eivätkä toisaalta aiheuta epämukavaa painetta vääriin kohtiin, kuten koiran kurkkuun tai kylkiluiden taakse pehmeiden vatsanpeitteiden alueelle. 

Ja sitten ladulle

Koiran opettaminen lajiin kannattaa aloittaa, jos suinkin mahdollista, kokeneemman koiran avustuksella. Latua pitkin loittoneva toinen valjakko saa useimmat koirat innostumaan säntäämään perään. Aluksi ei kannata ahnehtia liikaa, vaan harjoitukset tulisi suunnitella niin, että koira pääsee juoksemisen makuun, mutta ei ehdi väsyttää itseään liikaa. Hiihdettävät matkat siis koiran kunnon mukaan, juoksemisen intoa vaalien. 

Koiran tulee aina juosta halukkaasti ohjaajan edellä. Jos apukoiraa ei ole käytettävissä tai koira ei intoudu kisaamaan toisten kanssa, voidaan apuna käyttää koiralle tuttua ihmistä, joka lähtee edeltä ladulle houkuttimeksi. Tätä menetelmää käytetään, kunnes koira on oivaltanut vetohiihdon perusteet eikä tarvitse enää avustusta liikkeelle lähtöön. On myös koiria, jotka alusta pitäen juoksevat silkasta juoksemisen riemusta tarvitsematta siihen mitään lisäkimmoketta. Useamman koiran lähteminen sopivin välein ladulle kuitenkin yleensä antaa koirille lisäintoa juoksemiseen, joten sitä kannattaa hyödyntää mahdollisuuksien mukaan. 

Tärkeää on myös, että käytettävä latualusta mahdollistaa vaivattoman etenemisen, käytännössä pohjan tulisi olla ajettu luisteluhiihtoura. Kannattaa tiedustella omalta paikkakunnalta lupaa käyttää erikseen sovittuina aikoina yleisiä kuntohiihtolatuja. Monilla paikkakunnilla on yhteistyö toiminut ja koiravaljakoille on järjestetty omat harjoitteluajat.

Colliet veto/valjakkohiihdossa

Kuntoilumuotona valjakkohiihto on erinomainen niin ohjaajan kuin koirankin kannalta. Jos kuitenkin tähdätään kilpailuihin, kannattaa varsinainen kunnonkohotus suorittaa muualla ja keskittyä hiihtoharjoituksissa juoksemisen ilon ja vauhdin vaalimiseen. Naruluokkien virallistaminen on tehnyt kilpailemisen lajissa helpommaksi, joten toiveissa on, että entistä useampi collien omistaja löytäisi tämän vauhdikkaan talviurheilulajin omakseen. Naruluokissa ei koiran koolla ja painolla ole samanlaista merkitystä kuin hiidettäessä ahkion kanssa, joten colliella on täydet mahdollisuudet menestyä tässä lajissa. 

Tosin kyllä collien rahkeet riittävät myös pulkkaluokkiin, saavutettiinhan pitkäkarvaisella colliella esimerkiksi 90-luvulla useita SM-mitalisijoja naisten B-sarjassa 5 kilometrin kilpailumatkalla. Hiihtäjältä kevyehkön koiran ja painavan pulkan yhdistelmä tietenkin vaatii paljon, koska hänen tulee pystyä tarvittaessa auttamaan myös koiraa jyrkemmillä nousuosuuksilla. Vähälumiset talvet ovat varsinkin eteläisessä Suomessa olleet viime vuosina valitettavasti vaikuttamassa lajin harrastusmahdollisuuksia heikentävästi. Toivottavasti saisimme kuitenkin tulevaisuudessakin vielä nauttia lumisista talvista koko maassa ja niiden myötä myös tästä hienosta koiraurheilulajista.

Sulan maan ajan mahdollisuudet

Valjakkohiihdon lisäksi yhden koiran vetolajeja voi harrastaa myös sulan maan aikaan. Valjakkourheiluliiton (VUL) kautta järjestetään kilpailuja canicrossissa (koirajuoksu), koirapyöräilyssä ja kickbikella, eli potkupyörällä. Erityisesti koirajuoksu on helppo tapa aloittaa vetolajien harjoittelu, sillä siihen riittää vetovaljaat, vetovyö ja joustava liina. Vauhdit pysyvät myös maltillisena ja koira on helppo totutaa vetämiseen. Pyörässä ja potkupyörässä käytetään lisäksi tankoon kiinnitettävää adapteria, joka pitää liinan poissa pyörän renkaista. Lisäksi kypärä on ehdoton varuste koirapyöräilyssä. 

Hyödyllisiä taitoja kaikkia vetolajeja ajatellen on innokkaan ja määrätietoisen vetämisen lisäksi ihmisten ja koirien ohittaminen turvallisesti sekä suuntakäskyt (oikea, vasen, suoraan) ja pysähtyminen. Näiden opettelussa kannattaa myös hyödyntää avustajaa ja koiralle mieluisaa palkkaa.

Teksti: Aila-Maija Kunnari (vetohiihto) ja Nelly Tamminen (tarkennukset, sulan maan lajit)
⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠Kuvat: Samuli Tamminen