Valjakkohiihto

Kirjoittaja: Aila-Maija Kunnari (julkaisu kirjoittajan luvalla)

Liikunnan riemua, kunnonkohotusta ja kilpailutoimintaa

Valjakkohiihto, vetohiihto, koirahiihto. Kaikki nämä termit kuvaavat periaatteessa samaa asiaa, vauhdikasta talviurheilulajia, jossa liikuntaa saavat niin koira kuin hiihtäjäkin. Aiemmin SPKL: n koemuotona lajista käytettiin nimitystä vetohiihto, nykyisin laji tunnetaan valjakkohiihtona, mikä paremmin kuvaakin toimintaa, etenemistä valjakkona, koira edellä juosten, hiihtäjä vapaalla hiihtotavalla perässä seuraten, joustavan narun yhdistäessä koiran ja ohjaajan.

Kilpailutoiminta

Laji on mitä parhainta kuntoliikuntaa, niin koiralle kuin ohjaajalleenkin. Sen parissa voi kokea vauhdin hurmaa ja liikunnan riemua harrastus- ja kuntoilumielessä, mutta laji on myös yksi palveluskoirien koemuodoista ja toisaalta myös toisen lajiliiton, Suomen Valjakkourheilijoiden Liitto ry:n, kilpailulaji ihmisurheilijoiden lähtökohdista. Lähtökohtainen ero näiden kahden eri koejärjestäjän toiminnassa on siis se, että Suomen Palveluskoiraliitto ry:n alaisuudessa tulokset kirjataan koirien mukaan, SUL: n alaisuudessa ensisijaisina kilpailijoina ovat hiihtäjät. Myös koesäännöissä on joitakin eroavaisuuksia. Tässä artikkelissa käsitellään valjakkohiihtoa (PAVH) nimenomaan SPKL:n säännösten mukaisesti. Kilpailuihin osallistumiskynnys madaltui muutama vuosi sitten olennaisesti, kun ns. naruluokat tulivat virallisiksi kilpailuluokiksi. Naruluokista käytetään joskus myös nimitystä koirahiihto. Naruluokissa ei ole lainkaan pulkkaa painoineen vaan koira ja hiihtäjä ovat kytketyt toisiinsa pelkän joustavan narun avulla. Tämä keventää huomattavasti koiran urakkaa suorituksessa, sillä pulkkasarjoissa koiran vedettävänä 15 - 20 kiloa painava ahkio, joka varsinkin ylämäissä on koiralle jo huomattava lisärasite ja asettaa koiran kunnolle ja motivaatiolle omat vaatimuksensa. Aiemmin naruluokkia hiihdettiin vain ns. harrastusluokkina ilman virallisen kilpailun asemaa. Tavoitteena onkin ollut saada naruluokkien virallistamisen myötä uusia osallistujia valjakkohiihtokilpailuihin. Kilpailusarjat määräytyvät siis paitsi sen mukaan, käytetäänkö aisallista ahkiota vaiko pelkkää yhdysnarua, myös koiran rodun mukaan ja hiihtäjän iän ja sukupuolen mukaan. Perusjako on miesten- ja naistensarjat sekä koirien mukaan A-ja B-luokat. Collie kuuluu B-luokan koiriin, kuten suurin osa muistakin palveluskoiraroduista. A-luokkaan seisovien lintukoirien kanssa joutuvat osallistumaan vain suursnautserit ja dobermannit. Matkojen pituudet vaihtelevat 5 - 15 kilometrin välillä ja ahkiollisissa luokissa pulkan paino määräytyy siten, että urokset vetävät 20 kilon painoista pulkkaa ja nartuilla pulkan paino on 15 kiloa. Valjakkohiihdossa ei jaeta koulutustunnuksia, mutta lajissa voi saavuttaa vetovalion arvon.

 

FIN KVA HK3 Ruffenuff Hokey Pokey "Foxi" talviharrastuksessaan vetohiihdossa. Foxi saavutti useita mitalisijoituksia vetohiihdon SM-kilpailuissa.

Varusteet

Harrastuksessa alkuun pääsemiseksi tarvittavat välineet ovat samat, mitkä riittävät myös osallistumiseen naruluokkiin. Kunnolliset vapaaseen hiihtotyyliin tarkoitetut hiihtovarusteet ohjaajalle, kuten myös tukeva, selästä riittävän leveä vetovyö. Vyön tukevuus ja selkäosan leveys on ehdottoman tärkeää tasaamaan koiran aiheuttamaa vetoa. Vyössä on oltava myös ylhäältä avonainen koukku vetonarua varten; naru tulee olla nopeasti tarvittaessa irrotettavissa. Vetonarun tulee koostua joustavasta kumipohjaisesta osasta, joka osaltaan tasaa varsinkin lähtökiihdytyksien nykäyksiä niin koiran kuin ohjaajankin suuntaan, sekä joustamattomasta osasta, joka mahdollistaa koiran hallinnan kaikissa tilanteissa. Koiralla tulee olla valjakkohiihtoon sopivat valjaat, treenivaljaina ja naruluokissa käytössä ovat lähinna n.s. huskyvaljaat. Valjaisen sovittamiseen kannattaa myös kiinnittää huomiota, jotta ne tukevat koiran vetotyöskentelyä oikein eivätkä toisaalta aiheuta epämukavaa painetta vääriin kohtiin, kuten koiran kurkkuun tai kylkiluiden taakse pehmeän vatsanpeitteet alueelle.

Ja sitten ladulle

Koiran opettaminen lajiin kannattaa aloittaa, jos suinkin mahdollista, kokeneemman koiran avustuksella. Latua pitkin loittoneva toinen valjakko saa useimmat koirat innostumaan säntäämään perään. Aluksi ei kannata ahnehtia liikaa vaan harjoitukset tulisi suunnitella niin, että koira pääsee juoksemisen makuun, mutta ei ehdi väsyttää itseään liikaa. Hiihdettävät matkat siis koiran kunnon mukaan, juoksemisen intoa vaalien. Koiran tulee aina juosta halukkaasti ohjaajan edellä. Jos apukoiraa ei ole käytettävissä tai koira ei intoudu kisaamaan toisten kanssa, voidaan apuna käyttää koiralle tuttua ihmistä, joka lähtee edeltä ladulle houkuttimeksi. Tätä menetelmää käytetään kunnes koira on oivaltanut vetohiihdon perusteet eikä tarvitse enää avustusta liikkeelle lähtöön. On myös koiria, jotka alusta pitäen juoksevat silkasta juoksemisen riemusta tarvitsematta siihen mitään lisäkimmoketta. Useamman koiran lähteminen sopivin välein ladulle kuitenkin yleensä antaa koirille lisäintoa juoksemiseen, sitä kannattaa hyödyntää mahdollisuuksien mukaan. Tärkeää on myös, että käytettävä latualusta mahdollistaa vaivattoman etenemisen, käytännössä pohjan tulisi olla ajettu luisteluhiihtoura. Kannattaa tiedustella omalta paikkakunnalta lupaa käyttää erikseen sovittuina aikoina yleisiä kuntohiihtolatuja. Monilla paikkakunnilla on yhteistyö toiminut ja koiravaljakoille on järjestetty omat harjoitteluajat.

Colliet veto/valjakkohiihdossa

Kuntoilumuotona valjakkohiihto on erinomainen niin ohjaajan kuin koirankin kannalta. Jos kuitenkin tähdätään kilpailuihin, kannattaa varsinainen kunnonkohotus suorittaa muualla ja keskittyä hiihtoharjoituksissa juoksemisen ilon ja vauhdin vaalimiseen. Naruluokkien virallistaminen on tehnyt kilpailemisen lajissa helpommaksi, joten toiveissa on, että entistä useampi collien omistaja löytäisi tämän vauhdikkaan talviurheilulajin omakseen. Naruluokissa ei koiran koolla ja painolla ole samanlaista merkitystä kuin hiidettäessä ahkion kansa, joten colliella on täydet mahdollisuudet menestyä tässä lajissa. Tosin kyllä collien rahkeet riittävät myös pulkkaluokkiin, saavutettiinhan pitkäkarvaisella colliella esimerkiksi 90-luvulla useita SM-mitalisijoja naisten B-sarjassa 5 kilometrin kilpailumatkalla. Hiihtäjältä kevyehkön koiran ja painavan pulkan yhdistelmä tietenkin vaatii paljon, hänen tulee pystyä tarvittaessa auttamaan myös koiraa jyrkemmillä nousuosuuksilla. Vähälumiset talvet ovat varsinkin eteläisessä Suomessa olleet viime vuosina valitettavasti vaikuttamassa lajin harrastusmahdollisuuksia heikentävästi. Toivottavasti saisimme kuitenkin tulevaisuudessakin vielä nauttia lumisista talvista koko maassa ja niiden myötä myös tästä hienosta koiraurheilulajista.

 

 

 

 

 

Foxi (FIN KVA Ruffenuff Hokey Pokey) ja Liisa Simpura kuvattuina Oulun SM-vedoissa, Palveluskoirat-lehden kansikuva 1996.