Rodun historiaa

Collierotujen alkuperä on mysteeri, mutta colliet ovat toimineet Skotlannin nummilla lammaspaimenien apuna jo kauan. Ulkomuotoa alettiin kehittää vasta kun kuningatar Victoria kiinnostui roduista. Ensimmäiset colliet esiintyivät Birminghamin näyttelyssä vuonna 1860. Nämä koirat ovat suurelta osin kaikkien nykyisten collieiden esi-isiä. Englannissa jo vuoden 1871 Birminghamin näyttelyssä lyhyt- ja pitkäkarvaiset colliet erosivat näyttelykehissä omiksi roduikseen.

Kanta muissa maissa

Pitkäkarvainen collie on levinnyt kautta koko maailman. Suurimmat rekisteröintiluvut kirjataan Englannissa ja Yhdysvalloissa. FCI:n hyväksymä rotumääritelmä on voimassa muualla maailmassa, mutta Amerikassa on rotumääritelmä, jossa koirien säkäkorkeus on +7cm ja sallituissa väreissä on eroja eurooppalaisiin verrattuna. Ulkomuodollisesti poikkeavuudet ovat kuitenkin vähäisiä, lähinnä Amerikan ja Euroopan kannoissa löytyy eri tyyppisiä virheitä. Suomessakin on amerikkalaisia linjoja sekä lyhyt- että pitkäkarvaisissa collieissa. Englannissa on kautta aikoja ollut siitosmatadoreja. Viimeinen käytetyin siitosmatadori oli Dazzler of Dunsinane, joka on syntynyt 1960-luvun puolivälissä. Tällä hetkellä olemme tilanteessa, että koko Euroopassa ei löydy sukutaulua jossa ei näy tämän uroksen vaikutus. Amerikkaan vietiin paljon englantilaisia koiria 1900-luvun alkupuolella, sen jälkeen tuonti on rajoittunut muutamaan yksilöön.

Kanta Suomessa

Ensimmäisen skotlantilaisen paimenkoirauroksen Lord Aberdeen tuotti espoolainen tilanhoitaja Heinburger Suomeen vuonna 1889. Samoihin aikoihin Jokioisten kartanoon tuotettiin paimennustehtäviin useita koiria Englannista ja Skotlanista. Vuosisadan alussa he hoitivat suurimmaksi osaksi collien jalostuksen Suomessa. Skotlantilaiset paimenkoirat esiintyivät jo Suomen Kennelklubin ensimmäisessä näyttelyssä Helsingissä vuonna 1891. Tällöin esillä oli ainoastaan pitkäkarvainen muunnos.

Pitkäkarvaiset

Nykypäivän colliesta löytyy vielä vuonna 1946 kasvatustyön aloittaneen Klaudia Sundbergin von Durchwald koiria. Hän toi Englannista jalostukseen huippukoiria Ladypark kennelistä. 1960-luvulla Matti Kilpinen toi Englannista merkittävän jalostusuroksen Sheildon Sterling from Shiel:n, joka on myöskin säilynyt nykyisten collieiden sukutauluissa. 1970-luvulla tuli Suomeen uusi collie tyyppi Dazzler of Dunsinanen jälkeläiset Rokeby kennelistä Englannista sekä eri puolilta Ruotsia. Kasvattajien määrä kasvoi nopeasti ja rodusta tuli suosittu. Tuontikoiria tuli runsaasti sekä Ruotsista että Englannista.

1980-luvulla collien suosio nousi vieläkin ja vuosittaiset pentumäärät ylittivät vuosikymmenen lopulla jopa 1500 pentua. Ruotsalaisia, englantilaisia sekä vanhoja suomalaissukuja yhdistämällä useat suomalaiset colliet saavuttivat KANS MVA:n arvon ja rodun taso oli hyvä. Joskin geenipooli kapeni Suomessa kuten muuallakin Euroopassa, sillä halutuimpia jalostusyksilöitä olivat Dazzler of Dunsinanee’n johtavat jalostuskoirat.

Suomessa kasvatetuista blue merle koirista kuuluisia olivat N MVA Joutsenlammen Moore ja KANS MVA V-82 Sunsweet Blue is The Pop. 1980-luvun loppupuolella vaikutti blue merle jalostuksessa Mooren pojantyttären poika KANS&FIN&EST MVA V-87-88-89 Niittykasteen Sensaatio ja englannintuonti KANS&FIN&N MVA Antoc Gary Glitter. Nykyään on vaikea löytää blue merle collieta, jonka sukutaulussa ei esiintyisi joku mainituista blue merle uroksista. Soopeli ja tricolour väreissä tilanne on paljon parempi, joskin ajoittain on aikansa menestyksekkäimpiä ja joitain tuontikoiria käytettetty tarpeellista enemmän jalostukseen (yli 250 jälkeläistä elinaikana).

1990-luvulla collien suosio laski ja rekisteröintimäärät romahtivat 700 pentuun vuodessa. Jalostuskoiria tuotiin Brasiliasta, Englannista, Irlannista, Italiasta, Ruotsista, Saksasta, Tanskasta, Tsekkoslovakiasta, USA:sta, Unkarista ja Virosta. Suomessa hallitsee rotumääritelmän mukainen koira, joka kykenee liikkumaan vaivattomasti ja voittamaan näyttelyissä ryhmä- ja BIS sijoituksia sekä toimimaan palveluskoirana.

Sileäkarvaiset

Marita Axi tuotti ensimmäisen sileäkarvaisen (entinen termi lyhytkarvainen) collien V-77 Glennfield's Gordiet Girl Suomeen vuonna 1976 Ruotsista. Vuonna 1978 tuli Englannista samalle omistajalle uros Foxearth Jubilation. Tämän jälkeen Suomeen on tuotettu nykypäiviin asti lähes vuosittain uutta jalostusmateriaalia Ruotsista ja Englannista, joten Suomen sileäkarvakanta perustuu paljoilti ruotsalaisiin ja englantilaisiin koiriin ja linjoihin. Rotukirjat sileäkarvaisten collieiden osalta suljettiin viimeisen kerran Englannissa vuonna 1993. Linjojen onnistuneen yhdistämisen vuoksi suomalaisia sileäkarvaisia kiitellään usein erittäin korkeaksi tasoltaan. 1990-luvun lopulla on tuotettu myös muutama amerikkalaislinjainen uros.

Aikansa menestyneet urokset ovat olleet myös haluttua jalostusmateriaalia, mutta kasvattajien tulee muistaa vaalia kannan geenipoolin säilyttämistä laajana ikäluokittain käyttämällä erisukuisia uroksia ja narttuja. Koska Suomen sileäkarvakanta on pieni (170-250 pentua/vuosi), tulee kasvattajien tarkkailla erityisesti ettei matadoriuroksia syntyisi ja jokin uros pääsisi hallitsemaan useita ikäluokkia, mikä on ongelmana kaikissa pienissä roduissa.