EPILEPSIA

Epilepsia on yleisin koirilla esiintyvä neurologinen sairaus. Se voi johtua perinnöllisistä tai ei-perinnöllisistä syistä. Samanlaisia kohtauksia aiheuttavat myös muut sairaudet (kehityshäiriöt, verenkiertohäiriöt, tulehdukset, sydämen-, maksan- tai munuaisten vajaatoiminta, aineenvaihduntasairaudet, myrkytykset, kasvaimet, rappeutumissairaudet ja vammat). Epilepsiadiagnoosi perustuukin muiden syiden poissulkemiseen.

Perinnöllistä epilepsiaa esiintyy lähes jokaisessa koirarodussa. On arvioitu, että kaikista koirista n. 1% sairastaa epilepsiaa, mutta joissakin roduissa epilepsia on erittäin yleinen ja jopa viidesosa koirista saattaa kärsiä epilepsiakohtauksista.

Perinnöllinen epilepsia puhkeaa useimmiten suhteellisen nuorena, 1-5 -vuotiaana. Jos kohtaukset tulevat jo pikkupentuna, kyseessä voi olla epilepsia tai jokin synnynnäinen muutos. Näitä ovat mm. hapen puutteen tai muun vamman aiheuttama vaurio taikka vesipää. Jos oireet alkavat vanhemmalla iällä, ovat muut epilepsiatyyppisten kohtausten syyt todennäköisiä. Tämä on kuitenkin vain karkea jako, perinnöllinen epilepsia voi alkaa missä iässä hyvänsä.

Kohtauksia voi tulla milloin vain. Kohtaukset voivat jatkua pitkäänkin omistajan tietämättä, jos koira saa niitä lähinnä öisin tai ollessaan yksin. Kohtaustiheys vaihtelee voimakkaasti. Jotkut koirat saavat kohtauksia viikoittain ja jotkut vain kerran vuodessa. Ns. isot ’grand mal’ –kohtaukset eivät ole ainoa kohtausmuoto, vaan kohtaukset voivat olla esim. lieviä poissaolokohtauksia, värinää korvassa, leukojen louskutusta tai silmien räpyttämistä. Epilepsiaa sairastava koira on kohtauksien välillä neurologisesti täysin normaali. Jollei se sitä ole, on todennäköistä, että kohtaukset johtuvat jostakin muusta syystä.

Epilepsia on perinnöllistä, mutta miten se periytyy, siitä ei ole varmaa tietoa. Vain muutamassa tietyntyyppisessä epilepsiamuodossa on onnistuttu paikallistamaan sen periytymiseen vaikuttava geeni. Ihmisen perinnöllisistä epilepsioista suurin osa periytyy kvantitatiivisesti, eli niiden syntyyn vaikuttaa ympäristön lisäksi useampi sellainen geeni, jossa esiintyvä virhe ei yksin saa sairautta puhkeamaan.

Epilepsiaa sairastavan lähisukulaisilla voidaan ajatella olevan muuta populaatiota suurempi todennäköisyys sairastua. Yksilöitä ei voida jakaa suoralta kädeltä genotyypiltään pelkkiin terveisiin ja sairaisiin, vaan kaikki ovat jossain määrin alttiita kohtauksille sopivissa olosuhteissa. Yksilökohtainen kynnys sairastua vaihtelee huomattavasti.

Jalostustoimikunnan tietoon on tullut huolestuttavan paljon epilepsiatapauksia ja sitä todennäköisesti esiintyy roduissamme vieläkin enemmän. Avoimuus tämänkin sairauden osalta on äärimmäisen tärkeää.

JTO:ssa mainitaan seuraavat karkeat perussäännöt: - ÄLÄ KÄYTÄ EPILEPTIKKOA JALOSTUKSEEN - ÄLÄ UUSI EPILEPTIKON TUOTTANUTTA YHDISTELMÄÄ - ÄLÄ KÄYTÄ EPILEPTIKON PENTUESISARUSTA JALOSTUKSEEN

Sukua tulee toki katsoa myös laajemmin. Kun suunnittelet yhdistelmää, älä kysy, onko suvussa epilepsiaa, vaan kysy MISSÄ kohtaa suvusta löytyy epilepsiaa. Täysin epilepsiavapaata sukulinjaa ei ole. Jos molemmilla puolilla näyttää olevan useampia riskikoiria, älä tee ko. yhdistelmää. Jos oman koirasi suku on riskialtis, pyri linjaamisen sijaan vetämään oma yhdistelmäsi mahdollisimman ulos.

On hyvin tärkeää suhtautua epilepsiaan realistisesti. Jos muuta selvää syytä oireille ei löydy, tulee ottaa huomioon se, että kyseessä voi olla perinnöllinen epilepsia. Valitettavan usein kohtauksia pyritään selittelemään jollain muulla syyllä. Tosiasia on kuitenkin, että kaikki epileptikot eivät ole liukastuneet ja lyöneet päätään… Turhaa ylilyötyä hysteriaa on toki myöskin syytä välttää. Jotta välttyisimme sairauden leviämiseltä roduissamme, vaaditaan kasvattajilta avoimuutta ja yhteistyötä. Myös urosten omistajien tulee ottaa oma vastuunsa asiasta. Tämänkään sairauden kohdalla ei paras menettelytapa ole laittaa päätään puskaan ja toivoa parasta.

Jalostustoimikunta (CS 2016)