Pienkeräysaika päättynyt

6.5.2023

Monimuotoisuusprojektin käynnistämiseen polkaistu pienkeräysaika on päättynyt 30.4. Lahjoituksia pienkeräystilille ei voi enää siten tehdä. 

Saimme rahaa kokoon yhteensä 5 341,94 euroa - suurkiitos kaikille lahjoittaneille! 

Rahankeruu projektin hyväksi jatkuu myöhemminkin tänä vuonna hieman eri tavoin, samoin kuin lähtee etenemään itse tutkimusprojektin käynnistäminen; näistä lisätietoja on luvassa myöhemmin. Yhdistyksen varoista projektiin on budjetoitu 2000 euroa, yhdistyksen vuosikokouksessa 25.3. hyväksymässä talousarviossa.

Tutkimuksen käytännön aloitusvaiheista voi lukea lisää pienkeräyksen omalta sivulta.