Elina Lämsän esittely

Asun Oulun pohjoisosassa, Haukiputaalla, omakotitalossa. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 26-  ja 20-vuotiaat pojat ja 24- ja 22-vuotiaat tytöt. Koirien lisäksi harrastuksista löytyy mm. lukeminen, käsityöt (nykyään lähinnä neulominen), golf, pyöräily niin maantiellä kuin maastossa, hiihto ja kohta taas löytänee itsensä kuntokeskukseltakin jumpalta tai salilta. Kesäisin meidät voi tavata myös moottoripyörän päältä. Asuntoauto vaihtui kuluneena kesänä vaunuun ja edessä on myös ensimmäinen talvi Iso-Syötteen kausipaikalla, joten sielläkin meidät saattaa koirienkin kanssa kohdata. Siviilityöni on julkishallinnossa, teknisen puolen henkilöstöhallinnossa.

Ensimmäisen pk collien, Lillin, hankin pian 18 vuotta täytettyäni. Rodun parissa, pienen syrjähypyn välillä tehneenä, onkin mennyt piakkoin 32 vuotta. Lillin kainalossa ovat myös lapsemme aikanaan leikkineet, kunnes autuaammat lenkkeilymaastot kutsuivat hiukan päälle 14-vuotiaan koiran pois. Lilli myös sai tehdä tuttavuutta lapsiin heti ensimmäisenä sairaalasta kotiin saavuttaessa, jopa mummot jäivät toiseksi 😊. Muutaman vuoden koirattomuuden jälkeen oli lyhyt belggarivaihe, mutta niin lasten aktiivinen urheiluharrastaminen ja niissä vahvasti mukana oleminen, kuin työkiireet ja omakotitalon rakentaminen nosti raadollisen tosiasian pöydälle, ettei aika vain riitä. Onneksi uusi koti löytyi lähipiiristä.

Ruuhkavuosien jälkeen perheemme palasi rodun valinnassa ns. alkulähteille. Tällä hetkellä kotoa löytyy 3 pk collieta, enimmillään laumassa on ollut 4 koiraa. Rotuun aikanaan 80-luvun lopussa tutustuneena, ensisijainen viehätys tuli koiran kauneudesta. Ja kaunis rotu se on edelleen minun silmissäni, niin kuin pikkutyttönä Lassie-elokuvaa katsoessa. Muihin ominaisuuksiin on sitten tutustuttu myöhemmin.

Hallituksessa roolini on varajäsen. En kasvata rotua enkä harrasta aktiivisesti mitään lajia. Toki jonkin verran on kokeiltu lajeja virkistyksen vuoksi, näyttelyissä käyty eniten. Näin ollen edustan enempi kotikoiran omistajia. Olen myös muutamia vuosia toiminut Scy:n Pohjois-Suomen alaosaston hallituksessa.