SCY esittely

Suomen Collieyhdistys ry - Finlands Collieförening rf perustettiin Helsingissä vuonna 1946 ja se on Suomen Kennelliiton alainen virallinen rotujärjestö pitkä- ja sileäkarvaiselle collielle. 

Yhdistyksen tarkoitus on herättää harrastusta pitkä- ja sileäkarvaisiin collierotuihin. Tuoda rotuja tunnetuksi, edistää rotujen jalostamista ja kasvatusta sekä toimia näiden koirarotujen harrastajien yhdyssiteenä. Yhdistyksen toiminta kattaa koko maan. 

Yhdistyksen päätavoite on saada collierodut säilymään rotumääritelmän mukaisena myös tulevaisuudessa niin luonteellisesti kuin ulkonäöllisestikin, terveyttä unohtamatta. 

Yhdistyksen alaisena toimii monia aktiivisia toimikuntia, kuten esimerkiksi jalostus-, lehti- sekä näyttelytoimikunnat. Jokaisella toimikunnalla on tärkeä tehtävä rotujemme parissa, joissa toimii rotujemme aktiiveja. Näin syntyy toimiva ja tehokas rotujärjestö, jolla on paljon työtä ja kehitettävää. Seuraamme aktiivisesti myös ulkomaisia colliejärjestöjä ja -yhdistyksiä yhteistyötä rakentaen.

Näkyvin rooli collienomistajalle on kuitenkin paikallisilla alaosastoilla, joissa järjestetään jäsenistölle erilaista toimintaa, kuten vuosittaiset päänäyttelyt ja rotumestaruudet eri lajeissa. Vuorovuosin järjestettävät mestaruudet ympäri Suomen takaavat, että jäsenistöllä on tasapuolinen mahdollisuus osallistua yhdistyksen toimintaan. Kaikki collieharrastajat ovat tervetulleita alaosastojen tapahtumiin! 

Yhdistys julkaisee omaa jäsenlehteä Colliesanomat 4 kertaa vuodessa. Lehti on kattava lukupaketti rotuihimme liittyvissä asioissa. Colliesanomat on yhdistyksen virallinen tiedotuskanava.

Tervetuloa mukaan!

ORGANISAATIOKAAVAKE

Suomen Collieyhdistys ry / Finlands Collieförening rf

Perustettu 1946, LY-tunnus: 1106 321-8

Suomen Kennelliiton (SKL), Suomen Palveluskoiraliiton (SPKL)  ja Suomen Agilityliiton (SAGI) jäsen.