Päijät-Hämeen ao

Päijät-Hämeen alaosasto on perustettu 15.1.1986. Tottelevaisuuskoulutukset aloitettiin heti tammikuun lopussa -86 Kariniemen kentällä. Kerhoiltoja pidettiin aina aiheiden löytyessä. Ensimmäinen alaosastolehti ilmestyi helmikuussa -86; nyttemmin lehteä ei enää jaeta vaan ollaan siirrytty sähköiseen tiedottamiseen. 1980-luvun loppupuolella pidettiin muutama match-show, tottelevaisuuskokeita, lonkkakuvauksia, trimmauskursseja ja pikkujouluja. 1990-luvulla koulutukset jatkuivat, järjestettiin kesäleiri Immilässä, valjakkoajelua ja palveluskoirakokeet. Vuonna -95 oli raunioesittelyn ja jalostustarkastuksen vuoro. Koulutukset siirtyivät Löytynmäen kentälle, jossa nykyäänkin käymme yhdessä treenaamassa. 2010- luvulla käymme ahkerasti rally-tokoilemassa, agilitaamassa ja järjestämme erilaisia lajitutustumisia. Tervetuloa mukaan!

Meidän tapahtumat löydät sekä Facebookista, että meidän omilta sivuiltamme!

Hallitus 2020

Puheenjohtaja Suvi Lehto  
Varapuheenjohtaja Tuula Juvonen 
Rahastonhoitaja Terhi Salonen 
Sihteeri Eveliina Mykrä 
Jäsen Tiina Heikkinen 
Jäsen Tomi Tapaninen 
Jäsen Sofia Kokkonen 
Varajäsen Liisa Känkänen 



Alaosaston sähköposti: scyphao@gmail.com