Pienkeräysaika päättyy pian!

13.4.2023

Kevättalven päivät hupenevat kovaa vauhtia, ja samoin myös pienkeräyksemme jäljellä olevat voimassaolopäivät - aika päättyy 30.4.! 
❓ Keräämme rahaa collierotujen perinnöllisen monimuotoisuuden tutkimuksen käynnistämiseksi. Pienkeräyslupa astui voimaan 1.2. ja päättyy tämän kuun lopussa.
❗ Vaikka voisi kuvitella, että varsinkin pitkäkarvainen collie lukumäärältään vielä kohtuullisen suurena rotuna olisi myös geneettisesti vahvassa jamassa, todellisuus on toinen. Tutkimukset ovat osoittaneet, että molempien collierotujen perinnöllinen monimuotoisuus on hyvin kapeaa, ja tilanteen kartoittamiseksi tarvitaan lisää uutta tutkimusta. 
❓ Monimuotoisuustutkimuksen myötä saamme ajantasaista tietoa rotujen tilanteesta ja voimme ohjata jalostusta oikeaan suuntaan - tahdommehan turvata pitkä- ja sileäkarvaisten collieiden olemassaolon ilonamme tulevaisuudessakin.
❗ Pienkeräykseen osallistuaksesi sinun ei tarvitse olla Collieyhdistyksen jäsen, eikä edes collienomistaja. Pienikin lahjoitussumma auttaa ja vie eteenpäin! 
♥️ Haastamme jokaisen, jonka sydäntä lähellä collieiden tulevaisuus on, osallistumaan keräykseen. Lisätietoja tutkimuksesta, sen taustoista sekä keräykseen osallistumisohjeet löydät täältä: https://www.scy.fi/yhdistys/pienkerays/