Agility

Agility on liikunnallinen kilpailulaji, joka sai Suomessa urheilustatuksen vuonna 2016. Laji kehitettiin 1980-luvulla Englannissa alun perin esteratsastuskilpailujen taukonäytöksiin, ja sen nimi tuleekin suoraan englannin kielen sanasta agility = ketteryys. Nykyään agility on huipputasolla vaativaa ja rankkaa kilpaurheilua, mutta sitä voi aivan hyvin harrastaa myös ihan vain omistajan ja koiran iloksi ja aktivoinniksi. 

Agilityssä koira suorittaa esteradan tuomarin ennalta määrittelemässä järjestyksessä mahdollisimman nopeasti. Ohjaaja liikkuu ja vaihtaa puolta reitillä kertoen koiralle oikea-aikaisesti oikeat juoksulinjat ja esteet. Radalla on 15-22 estettä ja sen pituus on 100-220 metriä. Ohjaajilla on 5-8 minuuttia aikaa tutustua rataan ilman koiraa ennen luokan alkamista ja suunnitella parhaat ohjauskuviot omalle koiralleen. Ratasuorituksessa arvostellaan virheettömät estesuoritukset sekä koiran suoritusaika - nopeimmillaan agilityrata voi kestää vain puoli minuuttia! 

Kuva: Jemina Sukuvaara

Esteitä ovat hyppyeste ja sen "serkku" okseri (ns. tuplahyppy), pituuseste, muurieste ja rengaseste; lisäksi on avotunneli eli putki, pujottelueste eli kepit sekä kontaktiesteet: puomi, keinulauta ja A-este. Agilitykilpailuissa on yleensä tarjolla sekä agilityratoja, joilla on kaikkia mahdollisia esteitä, sekä hyppyratoja, joilla ei ole kontaktiesteitä. Kontaktiesteillä koiran tulee koskettaa alastulolle maalattuun kontaktialueeseen vähintään yhdellä tassun osalla.  

Agilityssä kilpaillaan kolmessa eri tasoluokassa: kilpailut aloitetaan 1-luokasta, josta edetään 2-luokkaan ja 2-luokasta 3-luokkaan. Agility- ja hyppyradoilla kilpaillaan erikseen, eli molemmissa lajimuodoissa voi edetä eri tahtiin tai kilpailla vaikka vain hyppyradoilla läpi koiran elämän. 
Lisäksi koiran säkäkorkeus määrittä sen kokoluokan, joita on Suomessa viisi: pikkuminit, minit, medit, pikkumaksit ja maksit. Valtaosa collieista kilpailee maksiluokassa, joka on osoitettu säkäkorkeudeltaan yli 50 cm korkeille koirille, mutta muutamia kisaa myös pikkumakseissa (luokka alle 50 cm:n korkuisille koirille). Eri kokoluokat hyppäävät eri korkuisia hyppyesteitä.

Miten harrastus aloitetaan

Agility on yksi kuormittavimmista ja riskialttiimmista koiraharrastuksista. Siksi on tärkeää, että varsinkin ensimmäisen agilitykoiran kanssa harrastus aloitetaan turvallisissa olosuhteissa: osaavan kouluttajan silmien alla joko paikallisessa harrastusseurassa, koirakoulussa tai kaupallisen agilityvalmentajan ohjauksessa - ei koskaan omin päin koirakentällä tai omalla takapihalla kyseenalaisella alustalla tai tilassa. Omatekoisten tai päivittäistavarakaupoista ostettujen esteiden yli hypyttäminen ei ole agilityä ja pahimmillaan tällaisella toiminnalla voi rikkoa koiransa. 

Jo pennun kanssa voi tehdä lajiin suuntaavia pohjataitoharjoituksia osaavan kouluttajan ohjeiden mukaisesti, mutta varsinaisia esteitä voi harjoitella vasta kun koira lähestyy vuoden ikää. Collie kehittyy yleensä kropaltaan (ja toisinaan myös henkisesti) hitaasti ja monet esteiden oikeat suoritustavat on paljon helpompaa ja nopeampaa saada hallintaan, kun koiran kehonhallinta ja koordinaatio ovat kehittyneet kiihkeimmän kasvuvaiheen jälkeen. 
On myös viisasta ja suotavaa tutkia vähintään koiran lonkat ja kyynärät ennen täysipainoisemman lajitreenin aloittamista, ja näiden olisi luonnollisesti hyvä olla terveet. Asianmukainen lämmittely, verryttely ja jäähdyttely kuuluu lajiin sekä ohjaajan että ennen kaikkea koiran osalta, joten myös näiden seikkojen on hyvä olla hallussa ennen kilpakentille suuntaamista. 

Kuten muissakin koiraharrastuslajeissa, myös agilityssä kannattaa panostaa koiran palkkautuvuuteen niin leikillä kuin nameilla. Hyvä perustottelevaisuus ja häiriönsietotaito ovat tässäkin lajissa tärkeitä. Vahvasta katsekontaktista ja ohjaajan lähellä pysymisestä saattaa sen sijaan usein olla jopa haittaa ainakin lajin alkuvaiheessa, koska tahdomme, että koira oppisi itse fokusoimaan esteisiin. Tämä taito helpottaa molempien koirakon osapuolien liikkumista radalla. 

Collie agilitykoirana

Colliella on lukuisia hyviä agilitykoiran ominaisuuksia. Se on usein selkeästi maksikoira (varsinkin urokset ja kookkaammat nartut), jolloin maksiluokan hyppykorkeudet eivät yleensä tuota sille juurikaan vaivaa. Keskikokoisena ja ketteränä koirana collie on useimmiten luonnostaan hyvä liikkumaan radalla, vaikka joidenkin yksilöiden kanssa voikin joutua panostamaan oikeanlaiseen hyppytekniikkaan harrastuksen alkuvaiheessa. 

Omistajan kanssa yhdessä tekeminen on useimmiten collielle mieluista ja tavallisesti collie syttyy lajiin hyvin. Innokasta colliehaukkua kuuleekin usein kisaradoilla ympäri Suomea! Ohjattavuuden kannalta colliet ovat usein kilttejä ja kuuliaisia antaen paljon anteeksi ohjaajan mokia, kuten myöhässä olevia ohjauksia. Siksi collie sopii hyvin varsinkin ensimmäiseksi agilitykoiraksi vasta lajia aloittelevan ohjaajankin kannalta. Kuten useimmiten kaikkien koirien kanssa, koira oppii lajin yleensä nopeammin kuin ohjaaja, jolta vaaditaan sinnikkyyttä oikea-aikaisen liikkumisen ja ohjaamisen oppimiseen. 

Collie ei ehkä nopeudessa ja fysiikassa pärjää agilityn valtaroduille, mutta etenkin osaavan ohjaajan kanssa collien suoritusvarmuus on suuri vahvuus - kisatuloksissa ratkaisee ensin aina virheettömyys eikä nopeus. Pitkä- tai sileäkarvainen collie ei ole maajoukkuetasolle tähtäävän valinta, mutta viime vuosina collieita on nähty SM-tasolla kärkikolmikossa saakka etenkin joukkuekilpailuissa. 

Teksti: Ilona Karjalainen

Kuva: Anni Rask

Agilitytoimikunta

Collieyhdistyksen agilitytoimikunta toimii lähinnä neuvoa-antavana elimenä, välittäen tietoa Suomen Agilityliiton ajankohtaisista collieväen agilityharrastajille ja avustaen tarvittaessa alaosastoja agilityn rotumestaruuksien järjestämisessä. Vuonna 2023 käynnistyi myös ensimmäinen collieiden agilityrinki! 

Agilitytoimikunta tiedottaa julkisessa Facebook -ryhmässä SCY Agilitytoiminta, johon voi jokainen innokas liittyä. Ryhmässä ilmoitetaan agilityringin tuurauspaikoista ja se on tarkoitettu myös vapaaseen keskusteluun ja toiveisiin. 

Ajantasaiset yhteystiedot löydät toimikunnan omalta sivulta.