Jälki

Kansallisten lajien jälkikokeeseen kuuluu nimensä mukaisesti tottelevaisuusosuuden ja esineruudun lisäksi jäljestysosuus, joka suoritetaan metsässä. Koiran tulee seurata metsässä ihmisen tallaamaa jälkeä ja löytää jäljen kulkureitiltä jäljentallaajan sinne tiputtamat kuusi keppiä. Ohjaaja on koiran mukana jäljellä ja koira on kytkettynä liinaan eli pitkään hihnaan. 

Jäljestäminen on monelle koiralle hyvin luontevaa ja palkitsevaa ja usein pentukin ymmärtää jäljestämisen idean nopeasti. Pitkälti jälkeä voi treenata kaksin koiran kanssa, koska ohjaaja voi tallata jälkiä koiralle itse. Jälkeä pystyy treenaamaan monenlaisessa maastossa ja koska koira on jäljellä kytkettynä, ei yksin tai kaksin jäljen treenaamiseen tarvita maanomistajan tai paikallisen metsästysseuran lupia. 

1-luokassa jäljen pituus on 500 metriä, jälki sisältää suoria (n. 90 asteen) kulmia ja jälki on tallattu tuntia ennen koiran lähettämistä jäljelle. 2-luokassa jäljen pituus on 1000m, jälki sisältää suorien kulmien lisäksi myös yhden terävän (n. 45 asteen) kulman ja jälki on 1,5 tuntia vanha, 3-luokassa jäljen pituus on 1500m, jälki sisältää suorien kulmien lisäksi useamman terävän kulman ja on kaksi tuntia vanha. Jäljestysaikaa on luokasta riippuen 20-40 minuuttia. 

Kokeen jälkiosuus alkaa janalla (koeohjeissa käytetään nimeä etsintälinja). Janalle on merkitty alkupiste, josta koira lähetetään janalle ja piste, jossa jana päättyy (koeluokasta riippuen 30-50m päässä alkupisteestä). Jäljentekijä on kulkenut noiden pisteiden välistä jälkeä tallatessaan ja koiran tehtävä on löytää jälki tuolta linjalta ja lähteä seuraamaan jälkeä oikeaan suuntaan. Janalla koiran tulee lähteä ohjaajan käskystä määrätietoisesti ohjaajan lähettämään suuntaan ja jäljen haistettuaan reagoida siihen nopeasti. Kokeessa tuomari arvioi janatyöskentelyn, mutta muutoin tuomari ei ole mukana jäljellä, vaan ohjaaja kulkee siellä keskenään koiransa kanssa. Määrätyssä ajassa koirakon täytyy kulkea jälki loppuun ja palauttaa sieltä löydetyt kepit kokeen järjestäjälle.

Harjoittelun aloittaminen

Jäljen harjoittelu voidaan aloittaa useammalla tavalla. Yksi tapa on namijälki helppokulkuisessa metsämaastossa tai pellolla. Ihminen tallaa lyhyen, muutaman kymmenen metrin suoran jäljen ja laittaa jokaiselle askeleelle namin. Aluksi askelväli kannattaa olla lyhyt ja jälkeä tallatessa voi aluksi askeltaa voimakkaasti polkien maata, jotta jälki on selkeämpi. Jäljen alku ja loppu merkataan ja koira päästetään lyhyessä liinassa jäljen alkuun seuraamaan namivanaa ja siten samalla jälkeä loppuun asti. 
Koiran annetaan ratkaista asiaa itse ja pyritään mahdollisimman vähään ohjaamiseen. Jos koira poistuu jäljeltä, pidetään liina lyhyenä ja odotetaan, että koira hajuaistiaan käyttämällä löytää takaisin jäljelle, kehutaan kevyesti ja palkaksi löytää jäljeltä nameja. Useinkaan koira ei syö jäljeltä jokaista namia ja jälki saattaa viedä koiraa mukanaan siten, että namit unohtuu. Pyritään siihen, että koira etenisi jäljen kulkusuuntaan, eikä kääntyisi namien perässä enää takaisin tulosuuntaan, vaikka joku nami olisi matkan varrelle jäänytkin.

Nykyään suositaan kuitenkin usein namijäljen sijaan jäljen opettamista keppimotivaation kautta. Jälkikokeessa pisteitä saa janasuorituksen lisäksi ainoastaan löydetyistä kepeistä, joten keppien löytäminen jäljeltä on tärkeämpää kuin se, kuinka tarkasti koira tarkistaa jokaisen askeleen. Keppimotivaation harjoittelu voidaan myös aloittaa jo vaikka heti luovutusikäisen pennun kanssa. Tallataan tihein askelin helpolle alustalle, vaikkapa pihanurmikolle, pellolle tai helppokulkuiseen metsämaastoon pieni, suurin piirtein neliön mallinen alue (pikkupennulle esim aluksi 2m x 2m ja aikuiselle koiralle 5m x 5m) ja laitetaan alueelle muutama ohjaajan ensin käsissään tai taskussaan hajustama keppi (pituudeltaan n. 10cm ja paksuudeltaan n. 1-2cm). 

Koira päästetään joko liinassa tai vapaana tallatulle alueelle ja ensin palkitaan pienestäkin reaktiosta keppeihin. Kun koira ymmärtää idean, voidaan seuraavissa harjoituksissa suurentaa aluetta ja pienentää keppejä ja hiljalleen siirtyä keppiruudusta keppijälkeen. Eli ruudun sijaan koira etsiikin keppejä suoralta jäljeltä ja edelleen palkitaan koiraa keppeihin reagoimisesta. Koira saa ilmaista kepit jäljellä vapaalla tavalla, joten voidaan joko vahvistaa koiran itse valitsemaa ilmaisua (kepille pysähtyminen, kepin katsominen, kepin ottaminen suuhun ja tuominen ohjaajalle..) tai alkaa opettaa hiljalleen erillisissä harjoituksissa koiralle haluttua ilmaisutapaa.

Hiljalleen jälkiä pidennetään, keppien tai namien väliä pidennetään, jäljen annetaan vanheta ennen kuin koira tuodaan jäljelle ja suorien jälkien lisäksi voidaan alkaa tallaamaan jäljelle myös loivia ja myöhemmin terävämpiäkin kulmia. Jälkeä kannattaa harjoitella nopeasti myös erilaisilla alustoilla (suo, sammalikko, kuiva jäkälä, pelto, lumi, kallio…) ja erilaisissa sääolosuhteissa ja tehdä myös jonkun muun kuin ohjaajan tallaamia jälkiä.

Janaharjoittelu aloitetaan sitten, kun koira osaa jo jonkin verran jäljestää. Harjoittelu aloitetaan siten, että koiraa ei tuodakaan ihan jäljen alkuun vaan ensin esimerkiksi puolen metrin päähän jäljen kulkureitistä ja jälkeä tallatessa merkataan kohta, johon koira tuodaan ja janan ja jäljen risteämiskohtaan laitetaan vähintään muutamalle ensimmäiselle askeleelle nami. Jäljen löydettyään koira saa palkaksi jäljeltä löytämänsä namit ja namit myös ohjaavat koiraa kääntymään jälkeä oikeaan kulkusuuntaan. Hiljalleen kasvatetaan etäisyyttä lähetyspisteen ja jäljen kulkureitin välillä.

Teksti ja piirroskuva: Kiira Käyhkö
Kuvat: Ilona Karjalainen, Kiira Käyhkö