Terveys

Pitkä- ja sileäkarvaiset colliet ovat perusterveitä ja suhteellisen pitkäikäisiä koirarotuja, joilla ei ole toistaiseksi esiintynyt huolestuttavan paljon sellaisia perinnöllisiä sairauksia, jotka lyhentäisivät selvästi koiran elinikää tai heikentäisivät sen elämänlaatua merkittävästi. Joitakin perinnöllisiä sairauksia roduissa kuitenkin esiintyy. Suurimmaksi osaksi niiden periytyminen tapahtuu resessiivisesti eli piilevästi. Tällaisen taipumuksen kantajayksilöä ei voi tunnistaa sen ulkoasun perusteella. Vaikka jalostukseen käytettäisiin vain terveiksi todettuja yksilöitä, on mahdollista, että pentueen molemmat vanhemmat kantavat piilevänä samaa sairaustaipumusta ja joku tai jotkut jälkeläisistä ovat sairaita tai sairastuvat johonkin perinnölliseen sairauteen. Usein nämä piilevästi periytyvät sairaudet puhkeavat vasta, kun koira on jo ohittanut pentu- ja nuoruusiän.

Kivesvika

Kivesvikaisen uroksen toinen tai molemmat kivekset ovat jääneet laskeutumatta kivespusseihin. Piilokives voi sijaita vatsaontelossa tai nivuskanavassa. Piilokiveksistä koiraa ei Kennelliiton säännösten mukaisesti saa käyttää jalostukseen. Vatsaontelossa sijaitseva piilokives on syytä poistaa, sillä se lisää syöpäriskiä. Kaikenlainen muu operoiminen on kiellettyä. Kasvattaja palauttaa 1/3 kauppahinnasta vähintään vuoden iässä annettua eläinlääkärin todistusta vastaan.

Napatyrä

Napatyrä on koiran vatsanpeitteissä sijaitseva reikä, jonka kautta vatsapaitaa ja/tai suolia työntyy vatsaontelosta nahan alle. Napatyrä on useimmiten todettavissa jo luovutusiässä. Napatyrä on periytyvä vika, ja kasvattaja on velvollinen Kennelliiton säännösten mukaisesti korvaamaan mahdollisesta napatyräleikkauksesta aiheutuneet kustannukset. Kaupantekohetkellä on sovittava missä ja milloin leikkaus suoritetaan. Kaikki napatyrät eivät tarvitse leikkausta. Napatyrä on merkitty pennun eläinlääkärintodistukseen ja siinä on yleensä maininta myös vakavuusasteessa.

Lonkkaniveldysplasia (HD)

Lonkkanivel koostuu kolmen lantioluun muodostamasta nivelkuopasta ja siihen sopivasta reisiluun päästä. Niveltä ympäröi nivelpussi ja nivelontelossa on voiteluaineena nivelnestettä. Nivelpintoja päällystää nivelrusto. Reisiluun pään side kiinnittää reisiluun nivelkuoppaan. Vahvat lantion lihakset tukevat niveltä ja pitävät reisiluun pään nivelkuopassa painorasituksen aikana. Ongelmatapauksissa reisiluun pallopää ei sovi moitteettomasti lantionluiden muodostamaan lonkkamaljaan. Myöhemmin nivelrusto voi pahiten rasittuneista kohdista kulua kokonaan pois. Lonkkanivel muotoutuu kasvun aikana, vika tulee kasvun häiriönä.

Lonkkaniveldysplasian diagnosointi tehdään röntgenkuvista. Koiran tulee olla virallisesti kuvattaessa vähintään yhden vuoden ikäinen. Suomessa tällä hetkellä voimassa oleva luokittelu perustuu FCI:n kriteereihin. Lonkkaniveldysplasian luokittelu: A = normaali. B = lähes normaali / rajatapaus. C = lievä dysplasia. D = keskivaikea dysplasia. E = vaikea-asteinen dysplasia. A ja B luokitellaan siis terveiksi.

Arviot lonkkaniveldysplasian periytyvyysasteesta vaihtelevat suuresti eri tutkimuksissa. Perimällä on joka tapauksessa tärkeä osuus lonkkavian syntymisessä. Muita vian syntyyn vaikuttavia tekijöitä ovat kasvuajan ruokinta, kohtuuton rasitus tai nopeakasvuisuus pentuiässä. 

Yleensä lonkkaniveldysplasia ei vaikeuta koiran normaalia elämää, paitsi hyvin vaikea-asteisina, jolloin se saattaa aiheuttaa kipuja. 

Silmäsairaudet

Suomen Collieyhdistys ry on asettanut pentusilmätarkastuksen ylärajaksi kymmenen viikon iän ja suosittaa aikuistarkastuksen alarajaksi kuuden kuukauden ikää. Alle vuoden ikäisten koirien silmätarkastuslausunto on voimassa vain vuoden tutkimuspäivästä.

CEA

Collie Eye Anomaly (anomaly = poikkeava rakenne) on colliesukuisilla koirilla esiintyvä, resessiivisesti periytyvä silmävika. Vika on synnynnäinen, aniharvoin koiran kannalta vakava eikä se ole etenevä. CEA:n vastustamiseksi on kehitetty geenitesti. Viasta tunnetaan eri vaikeusasteita:

Crd eli Ch

Crd eli Ch on CEA:n yleisin ja lievin muoto. Se tarkoittaa verkkokalvon vajaakehitystä, joka EI vaikuta koiran näkökykyyn eikä aiheuta koiralle oireita. Crd voi peittyä pigmentillä silmän kehittyessä, joten pennut tulisi tarkastaa 6-8 viikon iässä crd:n havaitsemiseksi.

Coloboma

Coloboma on silmänpohjan pullistuma; kuoppa tai reikä näköhermon päässä. Coloboma-muutosten vaikutus näkökykyyn riippuu muutoksen laajuudesta ja sijainnista. 

Ablaatio

Ablaatio eli verkkokalvon irtauma on CEA:n vakavin muoto. Verkkokalvo irtautuu alustastaan joko yhdestä tai useammasta kohdasta, tällöin kalvo löystyy, poimuttuu ja näkökyky heikkenee. Jos verkkokalvo irtoaa kokonaan, silmä sokeutuu. Ablaatio johtuu usein laajasta colobomasta, mutta verkkokalvo voi irrota myös muusta syystä tai tapaturman seurauksena, jolloin kyse ei ole CEA:sta.

CEA ilmenee yleensä molemmissa silmissä, mutta muutokset voivat olla erilaisia. CEA:n voi todeta silmiin erikoistunut eläinlääkäri silmänpohjatutkimuksessa silmäpeilillä. Koirat pitäisi tarkastaa jo pentuina (6-8 viikon ikäisinä), koska myöhemmin pigmentti voi peittää crd:n. Crd voi peittyä myös ennen kuuden viikon ikää, joten ilman geenitestiä ei voida varmuudella sanoa, onko koiralla CRD vai ei. Pienet colobomat eivät aina välttämättä löydy pentutarkastuksen yhteydessä, joten on mahdollista, että pentutarkastuksen tulos muuttuu yli vuoden ikäisenä suoritettavassa aikuissilmätarkastuksessa.

CEA on resessiivisesti periytyvä vika. Tämä tarkoittaa sitä, että CEA:a ilmentävän yksilön on saatava virhegeeni molemmilta vanhemmiltaan. Jos koiralla on CEA:a aiheuttava geeni molemmilta vanhemmiltaan, sillä on CEA, joka on todettavissa kliinisesti. On kuitenkin mahdollista, että lievä crd voi peittyä jo ennen pentutarkastusikää, eli kliininen tarkastus ei anna luotettavaa kuvaa koiran CEA-statuksesta. Kantajaksi kutsutaan koiraa, joka on kliinisesti terve, mutta kantaa CEA:ta perimässään. Geneettisesti terve on koira, jonka perimässä ei ole CEA:ta. CEA:n lievin muoto (crd) on pitkäkarvaisilla collieilla varsin yleinen. Coloboman ja erityisesti ablaation esiintyminen on vähäisempää. Sileäkarvaisten collieiden CEA-tilanne on selvästi parempi. 

Suurin osa kasvattajista tarkastuttaa pennut virallisesti rotujärjestön suosituksen mukaisesti 6-8 viikon iässä. Virallisesti silmätarkastetulla pennulla on tarkastuksesta erillinen todistus.

Muut jalostuksessa huomioitavat silmäsairaudet

CEA:n lisäksi collieilla esiintyy jonkin verran muita silmäsairauksia, joiden esiintymistä tulisi seurata ja jotka tulisi huomioida jalostusvalintoja tehtäessä. Näiden sairauksien kontrolloimiseksi kliininen silmätarkastus on tärkeää, vaikka CEA:ta voidaankin nykyään vastustaa tehokkaasti geenitestillä.

PRA

Etenevä verkkokalvon surkastuma (PRA, progressive retinal atrophy) on useilla koiraroduilla esiintyvä perinnöllinen sairaus. Sairauden ensimmäinen oire on hämäränäön heikkeneminen. Vähitellen koira sokeutuu. PRA: ta tunnetaan useampaa eri muotoa, joista osa periytyy resessiivisesti, osa vallitsevasti. Sairauden oireet ilmenevät rodusta riippuen vasta jopa kymmenvuotiaissa koirissa. Myöhäisen sairauden toteamisen vuoksi koiraa ja sen jälkeläisiä on saatettu käyttää jo jalostukseen. Tästä johtuen sairauden vastustaminen on hankalaa. Yhdysvalloissa pitkäkarvaisella colliella esiintyy nuoruusiän PRA:ta, joka ilmenee hämäräsokeutena jo kuuden viikon ikäisissä pennuissa ja koirat sokeutuvat vuoden ikään mennessä. Tätä PRA:n muotoa kutsutaan nimellä rod-cone dysplasia type 2 (rcd2). Englannissa esiintyy jonkin verran vanhoilla koirilla ilmenevää PRA:ta, jonka periytyvyyttä ei tunneta. Suomessa diagnooseja on vain kaksi, joista toinen on todettu SKL:n paneelissa PRA:n osalta terveeksi. Tilannetta tulee kuitenkin seurata huolellisesti. Mahdolliset uudet PRA-diagnoosit suositellaan varmennettavaksi silmätarkastuspaneelin toimesta virhediagnoosin mahdollisuuden poissulkemiseksi. Jalostuskoirien tutkimista PRA:n varalta suositellaan esimerkiksi 7–8 vuoden iässä, jotta mahdollisen myöhään puhkeavan PRA-muodon leviämiseen kannassa voitaisiin puuttua ajoissa.

PHTVL/PHPV

PHTVL/PHPV ilmenee sikiöaikaisten verisuonten jäänteinä linssin takapinnalla ja se saattaa aiheuttaa näköhäiriöitä ja sokeutta. Collieroduissa kyseisen sairauden ei oleteta olevan samaa geneettistä laatua kuin niillä roduilla, joissa se on vastustettava perinnöllinen vika. Collieilla PHTVL/ PHPV on yhteydessä silmän pieneen kokoon, ja kuten MPP (PPM), se on hyvin yleinen löydös esimerkiksi mikrofthalmian yhteydessä.

MPP eli PPM

MPP eli PPM tarkoittaa värikalvon kehityshäiriötä, jonka seurauksena normaalisti kasvun myötä surkastuvista verisuonista ja kalvorakenteista jää pysyviä rihmoja silmään. Muutokset ovat yleensä lieviä ja niillä ei ole vaikutusta näkökykyyn. Joissakin tapauksissa rihmojen sijainti saattaa kuitenkin häiritä näköä. Silmätarkastuskäytännön muuttumisen ja laitteiston kehittymisen myötä MPP-löydökset ovat selvästi yleistyneet. Aiemmin nämä muutokset jätettiin merkityksettöminä usein kirjaamatta lausuntoon.

Ylimääräiset ripset (distichiasis, cilia aberranta)

Ylimääräiset ripset voivat aiheuttaa silmän ärsytystä ja toistuvia silmätulehduksia. Uuden silmätarkastuskäytännön myötä myös ripsidiagnoosit ovat yleistyneet. Kyseessä on useimmiten yksi tai muutama pehmeä karva, jotka eivät aiheuta oireita. Vika on kuitenkin todettu selkeästi perinnölliseksi. Silmää ärsyttävien ripsien poisto pysyvästi vaatii kirurgisen toimenpiteen. 

Mikrofthalmia, sairaalloinen pienisilmäisyys

Mikrofthalmia voi esiintyä vain toisessa, mutta yleisemmin molemmissa silmissä. Mikrofthalmian äärimmäinen muoto on silmien puuttuminen. Tyypillisesti pienisilmäisyyteen liittyy muitakin silmän rakenteellisia poikkeamia, muun muassa voimakkaita PHTVL/PHPV- ja MPP-muutoksia sekä silmän sisänurkan peittävä, esillä oleva vilkkuluomi. Silmäaukkoon nähden liian pieni silmämuna altistaa silmätulehduksille. Diagnosoituja mikrofthalmia-tapauksia on roduissa toistaiseksi vähän. Rodun silmien pieni koko on kuitenkin yleisesti tunnettu riskitekijä silmäsairauksien suhteen. Diagnooseissa on huomioitava, että usein on vaikea päättää, milloin silmä on pieni, milloin taas sairaalloisen pieni. Jalostuksessa ei tule suosia erityisen pieniä silmiä.

Kuivasilmäisyys

Kuivasilmäisyyttäei yleensä kirjata virallisen silmätutkimuksen yhteydessä, joten sen esiintyvyyttä rodussa ei tunneta. Kuivasilmäisyys on autoimmuunisairaus, joten perinnöllinen taipumus tulisi huomioida jalostuksessa.

Perinnöllinen harmaakaihi, HC

Perinnöllinen harmaakaihi samentaa silmän linssin osittain tai kokonaan. Tunnettujen muotojen periytymismekanismi on yleensä autosomaalinen resessiivinen, mutta useimpien muotojen periytymismallia ei tiedetä. Sairauden alkamisikä vaihtelee suuresti. Se on yleensä molemminpuolinen ja johtaa sokeuteen, jos samentuminen on täydellistä. Jos sameuma jää hyvin pieneksi, se ei vaikuta näkökykyyn. Viime vuosien aikana etenkin tulkinnanvaraiset kaihilausunnot ovat hieman yleistyneet, mutta kyse saattaa olla pääasiassa muuttuneista silmätarkastus- ja merkintäkäytännöistä.

Haimanvajaatoiminta (EPI)

Haimanvajaatoiminta on yleensä haiman ruuansulatusentsyymejä tuottavan osan surkastumisesta johtuva, parantumaton sairaus, johon sairastuneet koirat tarvitsevat hoitoa koko loppuelämänsä ajan. Haiman vajaatoiminnan oireet ilmenevät yleensä 1-5 vuoden iässä. Taudin puhjetessa ja alkuvaiheessa koirilla ei välttämättä havaita minkäänlaisia oireita. Kun suurin osa haimasta on tuhoutunut, alkaa esiintyä vaihtelevia ruoansulatushäiriön oireita. Tyypillistä on koiran laihtuminen huomattavasti lisääntyneestä ruokahalusta huolimatta. Ulosteen määrä lisääntyy, koira saattaa ripuloida, sillä on ilmavaivoja ja maha kurnii. Uloste on usein väriltään harmaata tai keltaista ja siinä on usein myös sulamatonta ruokaa. Hoitona on entsyymikorvaushoito suun kautta. Vaihtoehtoisesti käytetään joko haimaentsyymejä sisältävää jauhemaista valmistetta tai raakaa sianhaimaa ruokaan lisättynä.

Diagnoosi tehdään kliinisten oireiden perusteella ja se varmistetaan TLI-arvon määrityksellä verikokeesta. Terveellä koirallaTLI-arvon tulisi olla yli 5 μg/l. Testin tulkinnassa on otettava huomioon mahdollinen päällekkäisyys terveiden ja subkliinisesti sairaiden koirien arvojen välillä luonnollisen vaihtelun takia.Tästä syystä 2,5–5 μg/l väliä pidetään niin sanottuna harmaana alueena. TLI-arvon luotettavuutta haiman vajaatoiminnan diagnosoimisessa voidaan lisätä ottamalla epäselvissä tapauksissa uusintanäytteitä.

Haimanvajaatoiminta ei ole yleinen collierodulla, sen esiintymisfrekvenssi suomalaisessa pitkäkarvaisten collieiden populaatiossa on noin 0,66 % (1998). 

Lääkeaineyliherkkyys (MDR1)

Sekä pitkä- että sileäkarvaisen collien on tiedetty jo pitkään olevan herkkiä loisten torjuntaan käytetylle lääkkeelle, ivermektiinille. Ivermektiini kertyy koirien keskushermostoon ja aiheuttaa jo pieninä määrinä kuoleman. Yleensä ivermektiinin imeytyminen keskushermostoon estetään aivo-veriesteen (bloodbrain barrier) avulla. Vuonna 2001 löydettiin yliherkkyyden aiheuttava mutaatio, neljän emäsparin deleetio mdr1-geenissä (multiple drug resistance 1). Mutaation suhteen heterotsygoottien collieiden todettiin sietävän ivermektiiniä. Samalla julkaistiin lista muista lääkeaineista, joille mutaation suhteen homotsygootit koirat ovat tai saattavat olla herkkiä aineiden farmakologisten ominaisuuksien perusteella. Näihin lääkeaineisiin kuuluu ainakin loperamidi, vinkristiini, vinblastiini, doksorubisiini, moksidektiini, ondansetroni, domperidoni, paklitakseeli, mitoksantroni, etoposidi, rifampisiini, kinidiini ja morfiini.

Mutaatio esiintyy harvinaisena myös muilla colliesukuisilla roduilla, esimerkiksi australianpaimenkoiralla, bordercolliella ja shetlanninlammaskoiralla. Koiran genotyypin voi todeta geenitestin avulla. Geenitestatulle colliellekaan ei kuitenkaan voi suositella esimerkiksi Ivomec-kauppanimellä tunnettua, loishäätöön tuotantoeläimillä tarkoitettua ivermektiiniä sisältävää valmistetta, sillä sitä ei ole lainkaan rekisteröity pieneläinkäyttöön Suomessa.

Epilepsia

Koiran epilepsia on yleisin koirilla esiintyvä neurologinen sairaus. Noin yhdellä prosentilla koirista on epilepsia, mutta epilepsian esiintymisessä on suuria rotukohtaisia eroja. Epilepsia aiheutuu aivojen sähköisen toiminnan häiriöistä. Kohtauksen laatu riippuu sähköpurkauksen paikasta koiran aivoissa. Koiran epilepsia voi olla joko idiopaattista eli sisäsyntyistä tai seurausta jostain muusta sairaudesta tai vammasta. Diagnoosin teko on pitkälti muiden kohtauksia aiheuttavien tekijöiden poissulkemista. Idiopaattisessa epilepsiassa koira käyttäytyy kohtausten välillä normaalisti ja on kohtauksia lukuunottamatta terve neurologisesti ja fysiologisesti.

Tilanne ei ole collieiden osalta vielä hälyyttävä, mutta sairauden esiintymistä tulee seurata. Niiden yksilöiden jalostuskäytössä, joilla on epilepsiaan mahdollinen sukurasite, tulee olla erityisen kriittinen. Sairauden yleistymisen ehkäisemiseksi on ensiarvoisen tärkeää, että sairastuneiden koirien omistajat julkistavat tiedon koiransa sairaudesta.

Suomen Collieyhdistys ry sponsoroi yhdessä Aktiivicolliet ry:n kanssa epileptisiä kohtauksia saaneiden collieiden DNA-näytteiden keräämistä Lohen tutkimusryhmän käyttöön edesauttaakseen collieiden epilepsiageenin löytymistä. Kun näytteitä epilepsiaa sairastavista collieista on riittävästi, voidaan sairautta aiheuttavaa mutaatiota yrittää kartoittaa geenitutkimuksella.

Autoimmuunisairaudet

Autoimmuunisairaudet ovat erittäin laaja kokonaisuus taustaltaan geneettisiä vikoja ja sairauksia, joiden syntymekanismia ja periytymistä ei monissa tapauksissa tarkoin tunneta. Autoimmuunireaktio tarkoittaa elimistön puolustuksen häiriintymistä: jokin oman elimistön kohde herättää immuunivasteen aikaansaaden normaalien solujen ja kudosten tuhoutumisen. Eri autoimmuunisairaudet saattavat olla geneettisesti sidoksissa toisiinsa, koska immuunipuolustuksen häiriöt voivat ilmetä eri yksilöillä eri tavoin. Autoimmuunisairauksien vakavuus vaihtelee eri sairauksien välillä ja samankin sairauden oireilu saattaa olla mitä tahansa tuskin huomattavan ja kuolemaan johtavan väliltä. Tunnetuin pitkäkarvaisilla collieilla esiintyvä autoimmuunisairaus on haiman vajaatoiminta, mutta monia muita sairauksia on tavattu harvinaisina. Kuolinsyynä ja geenitestein todetun riskialttiuden perusteella merkittävin autoimmuunisairaus Degeneratiivinen myelopatia on kuitenkin melko yleinen. Autoimmuunisairaudet puhkeavat yleensä aikuisille koirille, tavallisimmin 1–5 vuoden iässä. Monesti sairauden puhkeamiseen voidaan liittää jokin laukaiseva tekijä, kuten stressi, mutta siihen vaaditaan myös geneettinen alttius.

Collieilla on tavattu haiman vajaatoiminnan lisäksi ainakin seuraavia autoimmuunisairauksia:

Degeneratiivinen myelopatia eli etenevä selkäydinrappeuma

Degeneratiivinen myelopatia eli etenevä selkäydinrappeuma on vanhojen koirien vaiva, jota eläinlääkäreiden lausuntojen mukaan tavataan keskimääräistä useammin muun muassa collieilla ja saksanpaimenkoirilla. Sairaus puhkeaa aikaisintaan kuusivuotiailla, mutta yleisesti huomattavasti vanhemmilla koirilla ja koiran takaosa halvaantuu hitaasti muutaman kuukauden tai reilun vuoden kuluessa. Sairastuneet koirat oireilevat alkuun refleksien hidastumisella ja heikkenemisellä. Erityisesti takajalkojen asentotunnon menetys ja itse sairauden kivuttomuus huonosta liikuntakyvystä huolimatta ovat tyypillisiä tunnusmerkkejä. Sekundäärisiä kipuja koiralle voi tietenkin tulla, kun sairaus on edennyt vaiheeseen, jossa koira horjahtelee tai jopa kaatuu takajalkojen heikkouden vuoksi.

Degeneratiiviseen myelopatiaan sairastumisen geneettinen alttius on nykyisin mahdollista testata geenitestillä: SOD1-sairausgeenin suhteen homotsygooteilla yksilöillä (geenitestin tulosten ilmoitusmuoto DM/DM) on selvästi kohonnut todennäköisyys sairastua etenevään selkäydinrappeumaan. Kantajilla (N/DM) tai geneettisesti vapailla (N/N) ei ole tutkimuksissa todettu tämän sairauden oireita, lukuunottamatta harvoja tapauksia, joissa muita oireita selittäviä syitä ei ole voitu poissulkea. SOD1-geenin on ajateltu olevan niinsanottu suurivaikutteinen geeni, jolloin sen virheellinen alleeli homotsygoottina nostaa merkittävästi sairastumistodennäköisyyttä, mutta se ei ole ainoa sairastumiseen vaikuttava tekijä.

Dermatomyositis

Dermatomyositis on periytyvä iho-lihassairaus. Sairaus ilmenee useimmiten jo hyvin nuorena, yleensä alle puolen vuoden ikäisellä pennulla. Koiran päähän, yleensä silmien ja korvien ympärille sekä kuonoon, ja/tai raajoihin ilmestyy karvattomia kohtia tai rupisia haavaumia. Kohdat eivät yleensä kutise, eivätkä useinkaan verestä. Karvojen irtoaminen johtuu ihon kerroksien tuhoutumisesta, jolloin karvanjuurien alueet tuhoutuvat irrottaen karvoja. Sairauden vakavuus vaihtelee suuresti, lievimmät tapaukset saattavat oireilla vain kerran, mutta vakavimmissa tapauksissa sairaus etenee: koiran lihakset alkavat surkastua ja sen elinikälyhenee merkittävästi. Suomessa on diagnosoitu muutamia yksittäisiä tapauksia. 

Pemphigus-kompleksi

Pemphigus-kompleksi tarkoittaa ryhmää erilaisia ihosairauksia, joille tyypillisiä oireita ovat rakkulat ja ruvet, karvanlähtö sekä kirsun, huulten ja anturoiden haavaumat. Pemphigus-sairauksista yleisin on Pemphigus foliaceus, pinnallinen ihon rakkulasairaus, joka on koirien yleisin autoimmuuni-ihosairaus. Collieilla tiedossa on joitakin yksittäisiä tapauksia.

Lupus-sairaudet

Lupus-sairaudet ovat vakavuudeltaan ja oireiltaan vaihteleva ryhmä autoimmuunisairauksia. DLE, jota kutsutaan myös nimellä ”collie nose”, on näistä sairauksista collieroduille tyypillisin, vaikkakin sitä esiintyy myös muilla roduilla. DLE oireilee kirsun kuivumisena ja halkeiluna sekä verestävinä haavaumina kirsussa ja sen ympärillä, mahdollisesti myös huulissa. Yksi sairauden oire on usein pigmentin katoaminen autoimmuunireaktion seurauksena, jolloin syntyy collie nose –sairaudelle tyypillinen ”aurinkoallergia”. Suojaavan pigmentin puuttuessa oireet pahenevat ultraviolettisäteilyn seurauksena. Sairauden yleisyydestä rodussa ei ole dokumentoitua tietoa, mutta USA:ssa ja Englannissa sitä tiedetään esiintyvän jonkin verran. Toistaiseksi se näyttäisi olevan hyvin harvinainen ainakin Suomen kannassa.

Kilpirauhasen vajaatoiminta

Kilpirauhasen vajaatoiminta on sairaus, jossa tyroksiini-hormonia erittävä kilpirauhanen surkastuu autoimmuunireaktion seurauksena. Koiran aineenvaihdunta häiriintyy aiheuttaen muun muassa väsymystä, iho-oireita, turkin ohenemista ja kylmänarkuutta. Kilpirauhasen vajaatoiminta vaatii tyroksiinilääkityksen, mutta oikein lääkittynä sairaus on oireeton. Sairaus ei välttämättä varsinkaan alkuvaiheessa oireile näkyvästi. Suvuissa, joissa esiintyy sairastapauksia, onkin varmuuden vuoksi tehty veritestejä piilevän vajaatoiminnan poissulkemiseksi. Toistaiseksi kilpirauhasen vajaatoiminta on harvinainen eikä sairauden suhteen riskialttiita linjoja ole erotettavissa.

Addisonin tauti

Addisonin tauti eli lisämunuaisen kuorikerroksen vajaatoiminta on usein perinnöllinen autoimmuunisairaus, mutta se voi puhjeta myös muista syistä. Lisämunuaisen kuorikerros erittää elimistöön kortikosteroideja, joita tarvitaan muun muassa stressitilassa ja elektrolyyttitasapainon ylläpitämiseen. Yleisiä oireita ovat oksentelu, ripuli, ruokahaluttomuus, vatsakipu ja painon menetys. Koira on väsynyt ja haluton. Tärinää, lihasheikkoutta ja lihaskipuja voi esiintyä. Joskus tauti voi puhjeta kriisiksi: verenpaine laskee, koira on heikko, jopa tajuton, alilämpöinen ja kuivunut. Oikein lääkittynä sairaus on oireeton. Addisonin tautia on todettu Suomessa joitakin yksittäisiä tapauksia collieilla.

IMHA

IMHA (aikaisemmin AIHA), autoimmuuni hemolyyttinen anemia, on erittäin vakava autoimmuunisairaus, joka voi johtaa koiran kuolemaan. Sairaudessa elimistön puolustusjärjestelmä tuhoaa yksilön omia punasoluja aiheuttaen anemian, joka vaikeuttaa hapen kuljetusta. Toinen sairauteen usein liittyvä ilmiö on trombosytopenia eli verihiutalekato, jonka vuoksi sairaan koiran veri ei hyydy normaalisti. Sairaus puhkeaa usein stressin yhteydessä ja koiran yleiskunto saattaa romahtaa nopeasti. Collieilla on tavattu harvoja yksittäistapauksia.

Kuivasilmäisyys

Kuivasilmäisyys eli keratoconjunctivitis sicca on esitelty tarkemmin silmäsairauksien yhteydessä. Se saattaa aiheutua myös muista syistä, mutta yleisimmin sitä pidetään autoimmuunisairautena.