Vuosikokous 2022

31.3.2022

Suomen Collieyhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous pidettiin sunnuntaina 27.3. Tampereella. Kokouksen etäpaikat olivat Oulussa ja Joensuussa. Kokous oli historiallinen, sillä se oli ensimmäinen uusien, tuoreeltaan maaliskuussa voimaan astuneiden sääntöjen mukainen, jossa siirryimme yhden vuosikokouksen käytäntöön. Jatkossa emme siis enää kokousta syksyisin, vaan ainoastaan keväisin hieman pitemmän kaavan mukaan. Pieniä poikkeuksia uusien sääntöjen mukaiseen esityslistaan toki oli pienen siirtymävaiheen myötä - tässä kokouksessa ei vielä tehty päätöksiä kuluvan vuoden jäsenmaksusta tai henkilövalinnoista erovuoroisten hallituksen jäsenten osalta, vaan ne päätetään vuoden kuluttua vuosikokouksessa 2023. 

Kokouksessa hyväksyttiin vuoden 2021 tilinpäätös ja toimintakertomus. Koronatilanteen hellittäminen mahdollisti viime vuonna jo paluuta normaalimpaan tapahtumien järjestämiseen ja kaikkien lajien mestaruuskokeet sekä erikoisnäyttely saatiin pidettyä. Yhdistyksen tilinpäätös 2021 oli vahvasti plussan puolella, ja tällä hetkellä taloudellinen tilanne näyttää valoisalta. Jäsenmaksutuotot ja erilaiset osallistumismaksut olivat ennakoitua suurempia; jäsenmäärä on kasvanut viime vuosina ja vuonna 2021 yhdistyksen kokonaisjäsenmäärä kipusi jo 1600:n paremmalle puolelle. Hyvä me!

Lisäksi vuosikokouksessa valittiin yhdistyksen edustaja SKL:n valtuustokokoukseen 2022 ja palkittiin vuoden 2021 Colliekilpailujen sijoittuneet ja tulokkaat (ks. edellinen uutinen). Vuosikokous myös päätti hallituksen esityksen mukaisesti kutsua Seppo Berggrenin yhdistyksen kunniajäseneksi pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta yhdistyksen sekä pitkäkarvaisen collien rodunjalostuksen eteen tekemästään työstä. Lisäksi jaettiin seuraavat huomionosoitukset: yhdistyksen hopeinen ansiomerkki Taru Kalkkaalle (Helsingin alaosasto) aktiivisesta yhdistystoiminnasta ja Lauri Eklundin juhlamuistopalkinto palveluskoirien SM-kokeeseen osallistuneelle collieohjaajalle, Anni Malkamäki & csku Nuuskakairan Samma På Svenska. Vuoden alaosastona 2021 palkittiin Hämeen alaosasto ja Vuoden Nuori 2021 on Veeti Yrjänä.  

Vuosikokouksen pöytäkirja julkaistaan jäsensivuilla sekä Colliesanomissa 2/2022. Vuoden 2023 vuosikokous on lauantaina 25.3.2023 Lahdessa, etäpisteet Oulussa ja Seinäjoella. Kokoustapa on hybridi, eli sekä lähikokous että henkilökohtainen etäyhteys.